torstai, 16. toukokuu 2019

Kevät tuli, lumi suli

Hei!

  Olen odottanut kevättä jo kauan. Sitten kun se tulee, tapahtuu sama kuin aina ennenkin. En edes huomaa ja sitten onkin melkein jo kesä.

Tänä vuonna olen ollut tarkkaavaisempi. Olen pitänyt luontoa silmällä ja ensimmäistä kertaa elämäni aikana pääsin oikeasti seuraamaan kevään tuloa. Huomasin hitaasti lämpenevät päivät, lumen sulamisen ja lintujen sirkutuksen. Huomasin jäiden hitaan sulamisen (ainakin silloin kun tajusin seisovani nilkkojani myöten vedessä rantajään pettäessä. Uskokaa pois, se herättää koomasta paremmin kuin mikään muu...) ja pienet suloiset pajunkissat pääsiäisenä. Pian puutkin ovat jo lehdessä ja kohta on täysi kesä. 

  Olen myös huomannut, että itsekin herään eloon samaa tahtia luonnon kanssa. Olen ollut koko talven aika hukassa, itse sitä edes kunnolla huomaamatta. Mikään ei ole oikein tuntunut miltään. Olen ollut väsynyt, ahdistunut ja stressaantunut. Tuntui, kuin luonteenikin oli laajentunut joksikin tunnistamattomaksi. Olin arka, hiljainen ja vetäytyvä. En yhtään oma itseni.

  Perheen tuki ja psykologikäynnit ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä. Eräänä iltana isäni sanoi, että tuntuu kun hän olisi saanut vanhan ja huolettoman tyttärensä takaisin. Aina hymyilevä, iloinen ja nauravainen. Sellainen minä olin. Sellainen minä taas olen. Huomaan, että olen muuttunut. Minä olen aivan erilainen kuin syksyllä. Huumorintajuni on ainakin tullut takaisin. Osaan joskus olla äärettömän sarkastinen ja naljaileva, jos haluan. Nauran paljon, sanon mielipiteeni ja uskallan olla oma itseni. Hieman hullu ja sekopäinen, mutta myös vakava tarpeen tullen. Hieman pikkuvanha, mutta nykyään se ei enää huvita ihmisiä samalla tavalla kuin ennen. Minua pidetään nyt nuorena naisena, jolla on omia mielipiteitä. Se osaa vieläkin hämmentää minua hieman. Se totuus, että en ole enää lapsi.

 

IMG_20181027_102950%5B1%5D.jpg

 

  Nykyään minulla on taas aikaa harrastuksilleni. Olen päässyt taas lukemisen makuun ja siitä ei meinaa tulla loppua. Otin uudelleen luettavaksi ehkä parhaan kirjasarjan koskaan, jääkansan tarinan. Ensimmäisen kirjan jälkeen jäin taas auttamattomasti koukkuun ja nyt en enää osaa ajatella mitään muuta. Ahmin kirjoja aivan mielipuolisella vimmalla, vaikka oikeastaan minun pitäisi lukea kokeisiin. Läksypinot ovat pelottavan suuret ja tajusin vasta, että koulua on enää kuukausi. Meillä on vielä seitsemän koetta ennen lukukauden loppua. Se on hieman pelottavaa, mutta ei mitään uutta. Uskon selviäväni kokeista kunnialla, sillä se ei ole ennenkään tuottanut hankaluuksia. Suhtautumiseni opiskeluun on muuttunut, mutta silti se on tehtävissäni etusijalla. Ensin työ, sitten huvi. Yleensä.

 

IMG_20181231_144606%5B1%5D.jpg

 

  Sormiani syyhyttää kirjoitusvimma, mutta vielä en ole kerennyt jatkaa kirjojani. Tunneilla usein kirjottelen pieniä novelleja ja katkelmia ajatuksistani. Yleensä ne liittyvät jollain tavalla lukemiini kirjoihin tai katsomiini elokuviin. Inspiraatio on valtava, enkä aina saa kirjoitettua kaikkea tekstiä ylös. Onneksi se pysyy tallessa pääni sisällä ja kehittelen aivan uudella vimmalla mielikuvitusmaailmojani. Olen aina elänyt jonkinlaista kaksoiselämää oman pääni sisällä, sillä mielikuvitukseni on aivan tavattoman vilkas. Kuvittelen tapahtumia ja kehittelen henkilöhahmoja tarinoihin, joita on kymmeniä, ellei satoja. Kaikki eivät ole ehkä kirjoituskelpoisia, mutta silti minulla olisi materiaalia vaikka tuhatsivuiseen satukirjan. Tarinoita olisi vaikka millä mitalla, mutta en osaa vielä oikein kirjoittaa niitä ylös. Olen kuitenkin kehittynyt ja voisin sanoa, että pienellä harjoituksella minusta voisi tulla hyväkin kirjoittaja. Joskus haluaisin ehkä olla jopa kirjailija, sillä se on ollut pienestä asti salainen unelmani.

Kevätsateita odotellessa.,.

Alec Benjamin, Let Me Down Slowly

This night is cold in the kingdom
I can feel you fade away
From the kitchen to the bathroom sink and
Your steps keep me awake
Don't cut me down, throw me out, leave me here to waste
I once was a man with dignity and grace
Now I'm slipping through the cracks of your cold embrace
So please, please
Could you find a way to let me down slowly?
A little sympathy, I hope you can show me
If you wanna go then I'll be so lonely
If you're leaving baby let me down slowly
Let me down, down
Let me down, down
Let me down, let me down
Down, let me down, down
Let me down
If you wanna go then I'll be so lonely
If you're leaving baby let me down slowly
 
Saga

 

 

 

keskiviikko, 1. toukokuu 2019

Heräämistä

No terve taas!

 

  Huomasin juuri, että viimeisimmästä postauksesta on livahtanut melkoinen tovi. Ajatukseni ovat taas olleet muualla, paljon arkisemmissa asioissa. Stressi on vienyt huomaamattani niin valtavasti voimavarojani, että en ole jaksanut tehdä muuta kuin lysähtää sohvalle silmät ristissä koulupäivän jälkeen. En ole oikein kerennyt ajattelemaan muuta kuin koulua ja kotitöitä, vaikka äitipuoli kyllä muistuttaa, että ei minun tarvitse aina ruokaa tehdä jos en jaksa. Silti en ole halunnut itselleni myöntää, että aina ei jaksaisi.

  Talvi vie aina paljon voimavarojani. Vaikka rakastankin talvea yli kaiken, minua usein masentaa jatkuva pimeys ja jatkuva kylmyys. Kaikki on lumen peitossa. Mikään ei kasva. Kaikki on hyytävää, synkkää ja masentavaa. Olen väsynyt, ärtyisä ja hermostunut. Odotan kevättä, mutta silti jokin talvessa kiehtoo minua. Oikeastaan en haluaisi sen loppuvan, mutta silti otan kevään aina vastaan riemuissani. Virkistyn valtavasti ja innostun asioista aivan uudella tavalla. Odotan malttamattomana lumien sulamista ja lehtien puhkeamista. Voi olla, että kevät on kaikesta huolimatta minulle ihaninta aikaa.

  Minulle on erittäin luonteenomaista stressata kaikesta aivan huomaamattani ja silloin pienetkin asiat tuntuvat aina suuremmalta kuin ne oikeasti ovat. Huolehdin asioista joita minun ei neljätoistavuotiaana todellakaan tarvitsisi ajatella, enkä edes huomaa kuinka uupunut ja hermostunut olen. Lopulta kaikki tuntuu aivan liian ylivoimaiselta, mutta silti en halua puhua siitä. Läheisilläni on muutenkin tarpeeksi huolia. Jaksan kyllä yksinkin, teen kaiken niin kuin ennenkin. Kyllä minä selviän äidistäni. Hän on kyllä hankala ja ehkä tällä hetkellä ahdistaa, mutta ei se ole mitään uutta. Olenkaan siitä ennenkin selvinnyt.

  En käsittänyt, että ennen jaoin aina huoleni perheelleni, he tukevat ja auttavat minua aina. Siskoni, jonka kanssa olen aina ollut uskomattoman läheinen, muutti kauemmas ja hänellä on valtavasti tekemistä opiskelunsa kanssa. En puhu hänelle niin paljon kuin ennen, ehkä ajattelen että en tarvitse sitä enää niin paljon. Isälleni olen aina voinut kertoa kaiken ja olin tyhmä kun en tajunnut, että hän kyllä huomaa ahdistukseni. Sitten, yhtenä iltana hän kysyi, mikä on vialla. En enää jaksanut olla hiljaa vaan kerroin hänelle kaiken. Puhuimme monta tuntia ja sain taas kerran todeta, että olen valtavan onnekas, sillä minulla todella on maailman paras perhe.

 

IMG_20181027_103037%5B1%5D.jpg

 

  Isäni ja äitipuoleni saivat minut vihdoinkin ymmärtämään, että ei sillä ole väliä, vaikka en saisikaan joka kokeesta ysiä tai kymppiä. Joskus voi vaikka relata ja ei yksinkertaisesti lue kokeisiin valtavalla apinanraivolla. Muutama kasi tai seiska tuskin vaikuttaa paljoakaan koulumenestykseeni. Minulle hyvä koulumenestys on aina ollut tärkeä asia. Minulla on valtavasti kunnianhimoa ja se saa minut venyttämään itseni äärirajoille. Yritän aivan liikaa ja kasaan itselleni aivan liian paljon ylimääräistä tekemistä. Nyt olen kuitenkin jollain ihmeen tavalla onnistunut rentoutumaan. Huonoja päiviä on edelleen, mutta voin nyt paljon paremmin kuin ennen. Sain jopa hankittua itselleni kesätöitä, kun vihdoinkin jaksoin tarttua asioihin ja järjestää itselleni työhaastatteluja. Mainostenjaosta jouduin luopumaan, sillä totesin, että se vei aivan liian paljon aikaani. Sitä päätöstä en ole kertaakaan katunut.

 Olisin päässyt moneenkin paikkaan töihin, mutta päätin että en ota kuin yhden työn. Haluan myös rentoutua lomalla, mutta tiedän että turhaudun heti jos vain laiskottelen koko kesän. Se tekisi minut hulluksi. Tarvitsen virikkeitä ja askareita. Menen siivoamaan hotellihuoneita parina tai kolmena päivänä viikossa ja hankin itselleni moporahoja ensikesää varten. Täytän nimittäin syksyllä viisitoista.

 Ysiluokka lähestyy hitaasti, mutta varmasti. En oikein vielä tiedä,  pitäisikö siitä olla kauhuissaan vai innoissaan. Tiedän jo, että peruskoulun jälkeen minua odottaa lukio. Varmuus siitä on koko ajan kasvanut ja tiedän jo lukionkin, jonne haluan ehdottomasti päästä. Vielä en varmaksi tiedä, mitä haluan isona tehdä. Sen kyllä tiedän, että haluan opiskella niin pitkälle kun vain on mahdollista. Kaikesta huolimatta rakastan oppimista ja tiedonjanoni on suunnaton. Saa nähdä minne se minut vielä vie. 

 

IMG_20181027_103917%5B1%5D.jpg

 

  Minulla meni kauan päätteessäni, minkä biisin sanat laittaisin tämän kirjoituksen loppuun. Paras ystäväni on saanut minut kiinnostumaan hyvin erilaisesta musiikista, mitä yleensä kuuntelen. Musiikkimakuni on muuttunut rajusti, vaikka uudet tuulet eivät ole onnistuneet häivyttämään kiinnostustani metallimusiikin, eikä myöskään George Michaeliin. Kuuntelen hyvin laajasti kaikenlaista musiikkia, mutta erityisen paljon rakastan tätä kappaletta.

Vicetone ft. Kate Neste, Angels

Oh God I'm going insane
Chasing after you, please don't leave me
I see your heart washing away
And that's how you left me in the cold
It's pitiful how you let me lose
You better run, better run
Your time is out, nothing you can do
Better run, better run
I can't remember when you hurt me so bad
But now the tables turn, apocalypse is coming
I can't remember when you left me so sad
But in the end I learned it rains in hell and angels could be bad
 

Saga

  

sunnuntai, 24. helmikuu 2019

Loma

Hei!

  

  Vihdoinkin on koittanut se hetki, jota olen odottanut kuin tulisilla hiilillä kaksi viimeistä viikkoa. Pääsen hiihtolomalle. Vaikka se ei olekaan minulle se viikko, jolloin en anna ajatustakaan koulutöille, mutta loma kouluun menemiseltä se silti on. Kävin juuri läpi kaikki rästitehtävät ja läksyt ja yllätyksekseni niitä ei edes ole paljoakaan. Saatan selvitä kaikesta jopa parissa tunnissa ja sitten syventyä lukudiplomitehtäviin koko loman ajaksi jos jaksan. Se voisi olla jopa ihan hauskaa

  Tein inventaarion ja järjestelin kalenterini ajan tasalle. Lomalla ei tarvitsekaan päntätä kuin hullu, koska koeviikkohelvetit alkavat vasta loman jälkeen. Hallelujah! Se merkitsee sitä, että voin viettää koko loman mökillä katsomassa sarjoja ja lukemassa kirjoja diplomia varten. Keskiviikkona on pakko tulla kotiin, koska minulla on mainostenjakelutyö, mutta se ei oikeastaan edes haittaa. Minä pidän työstäni, eikä siinä mene kuin muutama tunti. Lomasta saattaa siis tulla aika mahtava.

 

IMG_20181027_104526%5B1%5D.jpg

 

  Olen ollut ollut niin kiireinen koulun kanssa, etten ole edes kerennyt katsomaan sarjoja tai harrastamaan mitään. Olen ollut niin stressaantunut ja väsynyt, etten ole edes tajunnut sitä. Nyt kun minulla on taas aikaa, tajuan että en ole tehnyt pitkiin aikoihin käsitöitä tai edes suonut ajatusta kirjoittamiselle tai piirtelylle.

  Olen tehnyt vuosia keppihevosia, mutta nyt se kaikki on unohtunut kaappien ylähyllyille. Olen uskotellut itselleni, että innostunkeni on lopahtanut, koksa olen siihen jo liian vanha, mutta tiedän että se on vain itseni huijaamista. Keppihevoset muistuttavat minua lapsuudestani, jolloin saatoi ratsastella metsissä tuntikaupalla kesät talvet. Kepparitallillani on kotisivutkin ja niiden kautta aloitin joskus kauan sitten blogiin kirjoituksen. Kaikilla kolmellakymmenellä hevosella oli omat varusteet, talli ja valtavasti tilhperööriä.  Nyt kaikki on kutistunut paljon pienimuotoisemmaksi, mutta ajatus on silti vahvasti tallella. En todellakaan aio vielä lopettaa, sillä innostukseni alkaa palailla korkojen kera takaisin. Kaikki tärkeimmät hevoset ovat vielä tallella ja niiden varusteetkin löytyivät siististä järjestyksestä laatikoista, joihin olin ne laittanut viime kerralla siistiessäni kaappejani. Totesin vain, että tämä homma ei todellakaan ole loppu, ehei. 

 

IMG_20181109_153748%5B1%5D.jpg

 

 

   Keppihevoset ovat minulle myös pieni ja jopa melko tuottoisa sivubisnes. Myin joskus hevosia kavereilleni, kirpputoreilla ja käsityömyymälöissäkin taitojen ja heppojen ulkonäön hitaasti parantuessa. Materiaaleista oli jatkuva pula ja siihen menikin suurin osa tuotoista. Kaikki menot ja tulot merkittiin tilikirjaan, jossa alkoi useamman kymmenen euron miinus valua hitaasti plussan puolelle, suureksi yllätyksekseni. Totesin homman olevan tuottoisaa huokeista hinnoista ja myymälöiden provisioista huolimatta, mutta sitten bisnespuoli alkoi jäädä kasiluokan tullessa kuvioihin. Raha ja aika alkoi olla kortilla ja sitten unohdin koko jutun pitkäksi aikaa. Sitten löysin taas kirpputori, joka voisi myydä hevosiani. Aion muutaman hevosen sinne viedä ja katsoa mitä hommasta tulee. Hyvällä lykyllä voin polkaista tehtailun taas käyntiin.

 

Biisisuosituksena tänään Sonata Arctican Broken.

 

Will I learn how to be one of you someday?
Will I still feel the eyes that behold me.
Will I hear what you think, when you see me?
Will it tear me apart if you feel for me...

I 'd give my everything to you, follow you through the garden of oblivion.
If only I could tell you everything, the little things you'll never dare to ask me...

Do you really know me? I might be a God.
Show me that you care and have a cry.
How do you see me?... as the one?
Can you see my blood when I'm bleeding.
How can you love this exile, and how could I desire you.
When my pain is my pain and your is too...

On this deadwinter's night. Darkness becomes this child.
Bless this night with a tear. For I have none I fear...

Little broken , always been, a part of you belongs to me.
You were never mine to love, but this all has made it easy for me...

Burning feathers, not an angel, Heaven's closed , Hell's sold out.
So I walk on the earth, behind the curtains, hidden from everyone,
until I find a new life to ruin again

 

Saga

perjantai, 8. helmikuu 2019

Talvi

 
Hyvää iltaa.
 
  Sanon kaikille aina, että olen talvi-ihminen. Paljastusta seuraa usein kummastuneita katseita ja kiivasta väittelyä talven ja kesän haittapuolista. Kyllä. Minä olen talvi-ihminen enne kolmenkympin pakkasia ja muumimaista vaatevuorta, joka pitää laittaa päälle ennen jokaista ulosmenoa.
  Rakastan raikasta talvisäässä PIKKUPAKKASILLA ja kaunista lumista maisemaa. Höyryävää hengitystä ja lumiukko tekoa. Mutta sitten tulee tammikuu, hyytävä keli ja jäätyneet silmäripset. Rajansa kaikella. Kevättalvella minusta tulee lumiukko. Paikallaan jököttävä ja erittäin hyytävä. Olen jatkuvasti huonontuminen ja heittelen sarkastisia kommentteja kaikille, jotka erehtyvät puhumaan minulle.
 
IMG_20190105_135258%5B1%5D.jpg
 
  Kyllä minä pidän kesästäkin, kunhan mittarin elohopea ei vain ylitä kahdenkymmenen asteen lukemaa. Sen jälkeen olen taas puolestaan kuin sulanut lumiukko. Väsynyt, vetelä ja erittäin valmis pulahtamaan järveen. Yleensä vietän suurimman osan kesästä rannalla kaulaani myöten järvessä kunnes sekin on liian kuuma uitavaksi. Sen jälkeen vaivun epätoivoon ja toivon että olisi talvi. Kuten jo sanoin, rajansa kaikella.
 
Come, taste the wine
Raise the blind
They will guide you from the light
Writing noughts till the end of time
Come, surf the clouds
Race the dark
It feeds from the runs undone
Meet me where the cliff greets the sea
The answer to the riddle before your eyes
Is in dead leaves and fleeting skies
Returning swans and sedulous mice
Writing's on the gardens book, in the minute of a lover's look
Building a sandcastle close to the shore
A house of cards from a worn-out deck
A home from the fellowship, poise and calm
Write a lyric for the song only you can understand

perjantai, 25. tammikuu 2019

Reissua

Hei.

 

  Olemme taas Juankoskella remontoimassa, mutta tämä saattaa olla jopa viimeinen kerta. Keittiön pintaremontin jälkeen talo jopa näyttää ihan asialliselta, kunhan sen vain siivoaa perusteellisesti. Minä en vihaa mitään niin paljon kuin likaisia asuntoja. Veljeni poikamiesvuosina sain siitä totaalisesti tarpeeksi. Luojan kiitos hän on kihloissa....

Mutta eikö teistäkin kolmekymmentä roskapussia parvekkeella ole hieman liikaa? Hänen sohvastaan en halua edes puhua.

  Minä itse olen todella siisti ihminen ja ahdistun hyvin helposti sotkusta. Pidän kaiken yleensä tarkasti paikoillaan ja suhteellisen pölyttömänä. Mutta se oman huoneeni hallittu hallitsematon kaaos onkin sitten asia erikseen. Tiedän itse missä kaikki on ja pikapuolin paikka on siisti, mutta tarkemmin katsottuna tavarat ovat sikin sokin ja vain kirjahylly on sotilaallisessa aakkosjärjestyksessä.

Se siitä idyllistä. En oikeastaan välitä siitä, koska käyn huoneessani lähinnä vain nukkumassa ja lukemassa läksyjä.

 

IMG_20181201_101616%5B1%5D.jpg

 

  Pari viimeistä viikkoa on mennyt vähän niin ja näin. Eilen minulla oli aivan kammottava migreeni, joka määrittelee itsestään hieman vieläkin. Ei ehkä mitkään parhaat puitteet viettää päivä mainittavassa tärpätinhajussa, mutta en oikeastaan välitä. Minussa on pieni murunen itsemurhakanditaattia, joka ei pahemmin välitä omasta hyvinvoinnistaan. Menisin kouluun vaikka kokovartalokipsissä, kunhan vain kuulo ja oikea käsi toimii. Asenteeni järkevyydestä en ole ollenkaan niin varma.

  En odota kamalan innoissani seuraavia viikkoja, koska yksi kammottavan suuri saksan koe on tulossa ja olen varma, että se ei tule menemään kovin hyvin. Saksankielentaitoni ei oikeastaan ole enää surkea, mutta kaikki tyssää lauseenmuodostamiseen. Yksinkertaisia lauseita osaan kyllä tehdä, mutta siihen se siitänsitten. Kaiken lisäksi olen aika varma, että haluan jatkaa saksaa vielän yhdeksännellä luokalla. Miksi, sitä en todellakaan tiedä. Jokin siinä vain kiehtoo minua, olisin onnellinen jos tietäisin mikä.

   Ja kaiken lisäksi on tulossa vielä kolme muutakin koetta, joten tulen luultavasti viettämään seuraavaa viikot nenä kiinni kirjassa, kuten tavallista. Ei ystäviä, ei sosiaalista elämää tai jotakin muuta sellaista. En oikeastaan ole kovinkaan sosiaalinen loppujen lopuksi, mutta yleensä vietän aikaa parhaan ystäväni kanssa ainakin kerran viikossa koulun jälkeen. Olemme molemman melko omissa oloissamme viihtyviä ja en oikeastaan ennen olisi uskonut, että minua harmittaa jättää sosiaalinen elämä toissijaiseksi. Koulu on ollut minulle aina kaikki kaikessa, mutta nykyään osaan luottaa itseeni sen verran, että jopa uskallan jättää lukuillan välistä. Kyllä se koe silti menee tarpeeksi hyvin. Toivottavasti.

  

Once upon a time there was a man who lived his
Fairytale
Ding, dong, ding, dong
And everything did go wrong
And one day then…

He lost the girl he fell in love with
She proved forever is only a myth
They lived the fairytale, prophecy
And were slowly torn apart

He is nailed down on the wheel of torment
Spin him again, celebrate ends advent
Beautifully rusting pain of sadness
Following her bread crumb trail to his madness

The darkest acres of human hearts are
Lit by the cinders of lost perfection
Once in a life time love, affection
Withering tree, the most violent passion…

 

Saga

 

  • Minusta

    Olen Laura, vuosimallia 2004 oleva tyttö. Olen juuri nyt 14 vuotta ja käyn kasiluokkaa. Elämäni koostuu lähinnä kirjoista, musiikista ja joskus hyvin epäilyttävistä projekteista ja kokeiluista...
    Sydäntäni lähellä ovat myös perhe,kirjoittaminen,käsityöt ja ihan kaikenlaiset karvaiset otukset, erityisesti koirat ja hevoset.
    Jos haluat tietää enemmän minun kaoottisesta mielestäni ja perhe-elämästäni, niin sen kun vain jäät linjoille!

  • Blogista

    Jaan tänne mietteitä ja asioita elämästäni, annan risuja ja ruusuja yhteiskunnalle, kritisoin milloin mitäkin asiaa.
    Erittäin asiantuntevia musiikki- ja kirja-arvostelujani ei saa myöskään unohtaa!
    Joskus saatan jopa höpöttää ihan muuten vain ilman pointtia erittäin huonon huumorin kera.