No terve taas!

 

  Huomasin juuri, että viimeisimmästä postauksesta on livahtanut melkoinen tovi. Ajatukseni ovat taas olleet muualla, paljon arkisemmissa asioissa. Stressi on vienyt huomaamattani niin valtavasti voimavarojani, että en ole jaksanut tehdä muuta kuin lysähtää sohvalle silmät ristissä koulupäivän jälkeen. En ole oikein kerennyt ajattelemaan muuta kuin koulua ja kotitöitä, vaikka äitipuoli kyllä muistuttaa, että ei minun tarvitse aina ruokaa tehdä jos en jaksa. Silti en ole halunnut itselleni myöntää, että aina ei jaksaisi.

  Talvi vie aina paljon voimavarojani. Vaikka rakastankin talvea yli kaiken, minua usein masentaa jatkuva pimeys ja jatkuva kylmyys. Kaikki on lumen peitossa. Mikään ei kasva. Kaikki on hyytävää, synkkää ja masentavaa. Olen väsynyt, ärtyisä ja hermostunut. Odotan kevättä, mutta silti jokin talvessa kiehtoo minua. Oikeastaan en haluaisi sen loppuvan, mutta silti otan kevään aina vastaan riemuissani. Virkistyn valtavasti ja innostun asioista aivan uudella tavalla. Odotan malttamattomana lumien sulamista ja lehtien puhkeamista. Voi olla, että kevät on kaikesta huolimatta minulle ihaninta aikaa.

  Minulle on erittäin luonteenomaista stressata kaikesta aivan huomaamattani ja silloin pienetkin asiat tuntuvat aina suuremmalta kuin ne oikeasti ovat. Huolehdin asioista joita minun ei neljätoistavuotiaana todellakaan tarvitsisi ajatella, enkä edes huomaa kuinka uupunut ja hermostunut olen. Lopulta kaikki tuntuu aivan liian ylivoimaiselta, mutta silti en halua puhua siitä. Läheisilläni on muutenkin tarpeeksi huolia. Jaksan kyllä yksinkin, teen kaiken niin kuin ennenkin. Kyllä minä selviän äidistäni. Hän on kyllä hankala ja ehkä tällä hetkellä ahdistaa, mutta ei se ole mitään uutta. Olenkaan siitä ennenkin selvinnyt.

  En käsittänyt, että ennen jaoin aina huoleni perheelleni, he tukevat ja auttavat minua aina. Siskoni, jonka kanssa olen aina ollut uskomattoman läheinen, muutti kauemmas ja hänellä on valtavasti tekemistä opiskelunsa kanssa. En puhu hänelle niin paljon kuin ennen, ehkä ajattelen että en tarvitse sitä enää niin paljon. Isälleni olen aina voinut kertoa kaiken ja olin tyhmä kun en tajunnut, että hän kyllä huomaa ahdistukseni. Sitten, yhtenä iltana hän kysyi, mikä on vialla. En enää jaksanut olla hiljaa vaan kerroin hänelle kaiken. Puhuimme monta tuntia ja sain taas kerran todeta, että olen valtavan onnekas, sillä minulla todella on maailman paras perhe.

 

IMG_20181027_103037%5B1%5D.jpg

 

  Isäni ja äitipuoleni saivat minut vihdoinkin ymmärtämään, että ei sillä ole väliä, vaikka en saisikaan joka kokeesta ysiä tai kymppiä. Joskus voi vaikka relata ja ei yksinkertaisesti lue kokeisiin valtavalla apinanraivolla. Muutama kasi tai seiska tuskin vaikuttaa paljoakaan koulumenestykseeni. Minulle hyvä koulumenestys on aina ollut tärkeä asia. Minulla on valtavasti kunnianhimoa ja se saa minut venyttämään itseni äärirajoille. Yritän aivan liikaa ja kasaan itselleni aivan liian paljon ylimääräistä tekemistä. Nyt olen kuitenkin jollain ihmeen tavalla onnistunut rentoutumaan. Huonoja päiviä on edelleen, mutta voin nyt paljon paremmin kuin ennen. Sain jopa hankittua itselleni kesätöitä, kun vihdoinkin jaksoin tarttua asioihin ja järjestää itselleni työhaastatteluja. Mainostenjaosta jouduin luopumaan, sillä totesin, että se vei aivan liian paljon aikaani. Sitä päätöstä en ole kertaakaan katunut.

 Olisin päässyt moneenkin paikkaan töihin, mutta päätin että en ota kuin yhden työn. Haluan myös rentoutua lomalla, mutta tiedän että turhaudun heti jos vain laiskottelen koko kesän. Se tekisi minut hulluksi. Tarvitsen virikkeitä ja askareita. Menen siivoamaan hotellihuoneita parina tai kolmena päivänä viikossa ja hankin itselleni moporahoja ensikesää varten. Täytän nimittäin syksyllä viisitoista.

 Ysiluokka lähestyy hitaasti, mutta varmasti. En oikein vielä tiedä,  pitäisikö siitä olla kauhuissaan vai innoissaan. Tiedän jo, että peruskoulun jälkeen minua odottaa lukio. Varmuus siitä on koko ajan kasvanut ja tiedän jo lukionkin, jonne haluan ehdottomasti päästä. Vielä en varmaksi tiedä, mitä haluan isona tehdä. Sen kyllä tiedän, että haluan opiskella niin pitkälle kun vain on mahdollista. Kaikesta huolimatta rakastan oppimista ja tiedonjanoni on suunnaton. Saa nähdä minne se minut vielä vie. 

 

IMG_20181027_103917%5B1%5D.jpg

 

  Minulla meni kauan päätteessäni, minkä biisin sanat laittaisin tämän kirjoituksen loppuun. Paras ystäväni on saanut minut kiinnostumaan hyvin erilaisesta musiikista, mitä yleensä kuuntelen. Musiikkimakuni on muuttunut rajusti, vaikka uudet tuulet eivät ole onnistuneet häivyttämään kiinnostustani metallimusiikin, eikä myöskään George Michaeliin. Kuuntelen hyvin laajasti kaikenlaista musiikkia, mutta erityisen paljon rakastan tätä kappaletta.

Vicetone ft. Kate Neste, Angels

Oh God I'm going insane
Chasing after you, please don't leave me
I see your heart washing away
And that's how you left me in the cold
It's pitiful how you let me lose
You better run, better run
Your time is out, nothing you can do
Better run, better run
I can't remember when you hurt me so bad
But now the tables turn, apocalypse is coming
I can't remember when you left me so sad
But in the end I learned it rains in hell and angels could be bad
 

Saga